tiistai 10. joulukuuta 2013

Luukut 7-10

Hupsista kuinka monta luukkua meni ohi, kun tämä mamma oli hiukkasen väsynyt.
Nyt on taas saatava itsensä ruotuun.

Mutta sukkapuikot sauhuaa väsyneenäkin. Nämä muutamat lasten sukat olen saanut tehtyä pukinkonttiin ja seuraavana työnalla on aikuisten sukat:)


Kävin tänään hieman jouluhja ostoksilla. Ja ostinpa samalla paketteja myös joulupuu keräykseen.
Jos keräys ei ole sinulle tuttu niin käyppä vilkaisemassa seuraavia sivuja.

www.keskuspuisto.org/toiminta/joulupuu/

Sivuilla kerrotaan mm. näin:
"Joulupuu on hyväntekeväisyyskeräys, jonka tavoitteena on antaa joululahja niille lapsille, jotka muuten jäisivät ilman Joulupukin tuomisia."

Tämä on minusta ihana tapa auttaa lapsia. Kukapa ei haluaisi saada jouluna edes yhtä pakettia:)

 Aika kivaa oli paketoida ja miettiä samalla että näinkin pienellä eleellä saa ilahdutettua joidenkin lasten joulua:)

Edelleenkin meidän joulukoristelut laahaa, mutta ehkäpä huomenna jaksetaan jo hakea koristeet varastosta ja aloittaa joulu tunnelmointi.

Minulle kaikkein rakkaimman joulukoristeen olen kyllä saanut jo paikoilleen <3

Psst...olehan hetki aloillasi...
Huomaatkos tuon pienen valon, joka pyörii ympärilläsi?
Minä, minä vain, keijuna katselen puuhiasi ja varmistan että sinulla on kaikki hyvin.
Hymyile hieman...noin juuri.
Nyt pitää jatkaa matkaa, on paljon katseltavaa!
Hyvän joulun toivotuksin!
Tervehdi jo meitä joulu ihanin.
Tuli kylmän teitä, armas kuitenkin.
(Sakari Topelius)

<3 Henna <3

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti