sunnuntai 25. toukokuuta 2014

Merirosvojen saari kesäkuntoon

Aurinkoinen viikonloppu on mennyt pihaa laitellessa ja muuten vaan lämpimästä nautiskellessa.
Merirosvo-mökki saatiin myös laitettua kuntoon ja samalla hieman uudistettiin sisustusta.
Nyt mökissä on kiva löhöillä ja lueskella myös kirjoja. 











Kasvatettiin poikien kanssa mökin kukkalaatikoihin persiljaa, basilikaa, ruohosipulia ja pieni tomaatti.
Ja niitä on syöty jo ahkerasti, pojat kun rakastavat yrttejä:)


Heti kun mökki saatiin siivottua alkoi hurjat ninja leikit.



Ja kohta huudeltiinkin jo äiti ja isi paikalle.
Luvassa oli merirosvo-huvipuisto. Ohjelmassa oli mm. vesipyssy ammuntaa, pulloposti-aarteen etsintää ja merirosvojen saaren esittely.
Lopuksi sai vielä muiston mukaan;)

Mielikuvituksellista viikkoa myös muillekin

Henna

maanantai 12. toukokuuta 2014

Huoneen siivousta


Viikonloppuna tehtiin lasten huoneessa suur siivous.
Pojat kävivät läpi kaikki lelut ja keräsivät ison kassillisen kirppikselle myyntiin. 
Sovittiin että seuraavalla viikolla hinnoitellaan lelut ja kaikki rahat mitä niistä saadaan menee pojille. 
Tehokas tapa karsia hieman leluja:)

Kerrankin kun huone on näin siisti ajattelin räpsiä hieman kuvia.
Nykyään huone on jo enemmän isojen poikien huone.












 Tehtiin yhden kaapin oviin tällainen viikko kalenteri.
Ovi maalattiin magneettimaalilla ja piirsin liidulla ruudut ja viikonpäivät.
Pahville piirsin erilaisia aiheita ja taakse liimasin magneetit.
Eli taululla näkyy esim. pelipäivät, leffailta, uimista ym.


Ja nykyään isot pojat nukkuvat kerrossängyssä. Tämä ratkaisu toi paljon lisä tilaa huoneeseen.




Yhtenä viikonloppuna rakennettiin hieno Lego Chima-maailma:)
Mutta pojista rakentaminen on kivempaa kuin leikkiminen, joten aika vähäiselle on jäänyt nämä leikit.
Mutta ehkä ne vielä innostuu.






Iloista viikkoa kaikille
Henna

sunnuntai 20. huhtikuuta 2014

Ihana pääsiäinen

Voi mitkä ilmat saatiinkaan pääsiäislomalle:)
On ollut ihanaa ulkoilla ja nauttia keväästä lasten kanssa.
Perjantaina suunnattiin heti aamusta kukkakauppaan ostoksille ja aloitettiin pääsiäis koristelut.





Olin ommellut lapsille tällaiset korit, joihin saivat valita mieleisensä kukat ja koristella haluamallaan tavalla.
Aleksia ei nyt tällä kertaa innostanut, mutta Oscar taiteili näin hienon korin meitä ilahduttamaan.


 Lapset saivat valita myös mieleisensä kukat omaan huoneeseen.
Oscar valitsi auringonkukan ja Aleksi kauan haaveilemansa lihansyöjäkasvin:)




Tänään vietettiin aurinkoista päivää mummin ja vaarin luona. Nautittiin pääsiäis brunssia ja ulkoiltiin vähän lisää:)





 Nyt on aloitettu leikit taas puumajassa...



  ja leikkimökkikin on siivottu kesäkuntoon.




Poikien ravintolassa oli kyllä hyvät tarjoilut:)

Ja ihanaa, huomenna saadaan vielä nauttia lämpimästä vapaapäivästä.
Aurinkoista pääsiäistä kaikille <3
Henna