torstai 13. kesäkuuta 2013

Tänään sain ostettua aivan ihastuttavat kahvikupit, joista olen jo pidemmän aikaa haaveillut.
Suloiset pallo kuosiset Marimekon kupit:)
Näistä on ihana nautiskella kahvia, jäätelöä ja muita makeita herkkuja. Kupeissa ei ole kahvaa, joten ne on hyvin moni käyttöiset.
 

Odotan jo innolla ihanaa kesä kattausta näiden kuppien kera:)
 
Ja hyvin sopivat yhteen myös muiden lempi astioiden kanssa...


 
Tuli myös tehtyä hyvää mansikka-raparperi kiisseliä.
Sitä on tullut herkuteltua jo useampi päivä...nam,nam...
 
 
Tässä samalla myös resepti, jos joku haluaa kokeilla:
400g raparperinpaloja
8dl vettä
1,5dl sokeria
1dl vettä
4rkl perunajauhoja
pussillinen pakastemansikoita
 
1. Leikataan raparperit pieniksi paloiksi ja keitetään ne sokeri vedessä pehmeiksi.
2. Sekoitetaan perunajauhot kylmään veteen ja kaadetaan suurus hiljalleen koko ajan sekoittaen. Kiisselin annetaan vielä kiehahtaa hetki ja siirretään pois liedeltä.
3. Lisätään pakaste mansikat joukkoon. Tai näin kesällä tuoreet mantsikat:)
 
Suosittelen kaikille:)
 
Viikonloppuna täytyy ehdottomasti kerätä lisää raparperiä mummilta ja vaarilta, jotta voi tehdä leipomuksia juhannukseksi.
 
Ja pakko laittaa vielä kuvat poikien hienoista askarteluista. Pojat halusivat tehdä kodit leikki hiirilleen. Niinpä äiti kaiveli kankaitaan esiin ja luovuus lähti liikkeelle:)
Tällaisia ihanuuksia niistä tuli.
 


 
Aurinkoista viikonloppua:)
Henna



1 kommentti:

  1. Mummu täällä taas ihmetyksestä silimät ymmyrkäisenä, miten lahjakkaita työ kaikki ootta. Aleksi ja Oscarkin tekee niin hienoja juttuja, että....

    VastaaPoista